Mitä animea katselet tällä hetkellä?

Vapaamuotoinen mutta asiallinen keskustelu. Anime- ja mangayhteisöä kiinnostavat aiheet, jotka eivät sovi suoraan muille alueille, kannattaa lähettää tänne - sana on vapaa.

Valvoja: Animeunionin Foorumiaktiivit

Avatar
VampireNaomi
Viestit: 443
Liittynyt: To Tammi 05, 2006 21:04
Paikkakunta: Espoo

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

ViestiKirjoittaja VampireNaomi » Ma Kesä 26, 2017 20:00

Hyvä, että tuli keväällä kahlattua läpi tuo vanha Mazinger Z koska nyt uutta katsoessa tästä saa paljon enemmän irti, kun tietää keitä hahmot ovat ja osaa verrata heitä siihen, millaisia he olivat aiemmassa. Tykkään tästä Shin Mazingerista tosi paljon, sillä meno on vauhdikasta, ylidramaattista ja välillä aivan älyvapaata, mutta tosi viihdyttävää. Erityisesti pidän siitä, että on käytetty aikaa pahiksiin ja heidän taustatarinoihinsa. Voi, Ashura.
Avatarini liittyy aina siihen animeen, jota tällä hetkellä katson. [Mushishi 1/26]
Anime- ja mangablogini

Avatar
VampireNaomi
Viestit: 443
Liittynyt: To Tammi 05, 2006 21:04
Paikkakunta: Espoo

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

ViestiKirjoittaja VampireNaomi » La Heinä 15, 2017 14:39

Ristorante Paradiso on mukavan rauhallinen sarja. Muuten se voisi olla jopa tylsä, mutta ravintolan työntekijöiden elämäntarinoista on kiva saada uusia vilauksia, jotka tekevät heidän välisestään kanssakäymisestä joka jaksossa luonnollisempaa ja mieltä lämmittävämpää. Mangan lukemisesta on jo sen verran aikaa, että olen unohtanut melkein kaiken ja mielenkiinto pysyy yllä. Ainoa, mikä hieman häiritsee on satunnaiset first perspective -kuvakulmat, kun kamera esim. liikkuu ravintolan ovesta sisään ja siellä joku toivottaa tervetulleeksi. Tulee olo, kuin olisin jossain deittipelissä.
Avatarini liittyy aina siihen animeen, jota tällä hetkellä katson. [Mushishi 1/26]
Anime- ja mangablogini

Avatar
VampireNaomi
Viestit: 443
Liittynyt: To Tammi 05, 2006 21:04
Paikkakunta: Espoo

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

ViestiKirjoittaja VampireNaomi » Ke Heinä 19, 2017 14:24

Onpas täällä hiljaista. Kyousougiga:n TV-versio on puolivälissä eikä oikein iske. Tykkään sarjan ulkoasusta, musiikista ja juonikin on ihan mielenkiintoinen, mutta mikään ei pelasta sarjaa, jos vietän suurimman osan katseluajasta pahalla päällä siksi, että suurin osa hahmoista on niin ärsyttäviä ja itsekkäitä.
Avatarini liittyy aina siihen animeen, jota tällä hetkellä katson. [Mushishi 1/26]
Anime- ja mangablogini

Avatar
VampireNaomi
Viestit: 443
Liittynyt: To Tammi 05, 2006 21:04
Paikkakunta: Espoo

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

ViestiKirjoittaja VampireNaomi » Ma Heinä 31, 2017 17:07

Katson ensimmäistä kertaa elämässäni Cowboy Bebopia ja on vähän semmoinen olo, että tämä olisi pitänyt katsoa vuosia sitten, että tykkäisin enemmän. Sarja näyttää kerrassaan upealta enkä keksi siitä mitään huonoa sanottavaa, mutta kun on käytännössä puolet elämästään kuullut pelkkää hypeä, on hyvin vaikea suhtautua sarjaan neutraalisti. Koko ajan odotan, että milloin tämä muuttuu ihan jees -sarjasta joksikin tajunnan räjäyttäväksi, joka ansaitsee paikkansa kaikilla top-listoilla. On myös ollut mahdotonta välttää kuulemasta, miten sarja päättyy, mikä myöskin syö tunnelmaa. Jos jotain muutoksia tähän tekisin, heivaisin koko pääjuonen roskiin ja pitäisin sarjassa vain yksittäiset seikkailut.
Avatarini liittyy aina siihen animeen, jota tällä hetkellä katson. [Mushishi 1/26]
Anime- ja mangablogini

Avatar
VampireNaomi
Viestit: 443
Liittynyt: To Tammi 05, 2006 21:04
Paikkakunta: Espoo

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

ViestiKirjoittaja VampireNaomi » Su Elo 06, 2017 18:33

Mitä pidemmälle Last Exile etenee, sitä enemmän se tuntuu hajoavan käsiin. Sarja on yli puolessa välissä, enkä vieläkään tajua, mistä tässä sodassa on oikeasti kysymys ja mitä tämä ilmeisen ylivoimainen ja salaperäinen Guild haluaa. Välillä on tullut sellainen olo, että olenko vahingossa hypännyt jaksoja yli, kun omasta mielestäni tärkeitä asioita ei selitetä tai ne tapahtuvat katsojalta piilossa. Parin viime jakson aikana mukaan heitetty todella väkinäinen romanttinen draama häiritsee myös.

Muoks: loppua kohti sitten onneksi parani kunnolla. Katsomisen arvoinen.
Avatarini liittyy aina siihen animeen, jota tällä hetkellä katson. [Mushishi 1/26]
Anime- ja mangablogini

Avatar
VampireNaomi
Viestit: 443
Liittynyt: To Tammi 05, 2006 21:04
Paikkakunta: Espoo

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

ViestiKirjoittaja VampireNaomi » La Elo 12, 2017 15:18

Minua varoitettiin, että Gun Frontier on kaikilla tasoilla ala-arvoista roskaa, mutta en uskonut vaan ostin DVD:n. Neljän jakson jälkeen en voi kuin olla onnellinen, että tässä on vain 13 jaksoa. En ole koskaan nähnyt sarjaa, joka suhtautuu seksuaaliseen väkivaltaan ja tappamiseen yhtä välinpitämättömällä asenteella ja pitää niitä jokapäiväisinä ja normaaleina asioina. Voisin hyväksyä tämän, jos sarja viitsisi mässäillä näillä asioilla nupit kaakossa ja olla tarkoituksella tosi rankkaa viihdettä, mutta ei. Hahmot puhuvat raiskaamisesta kuin säästä. Tämän lisäksi animaatio on laiskaa, juoni tylsä ja musiikki niin laimeaa, etten muista sarjasta yhtään kappaletta, vaikka juuri viisi minuuttia sitten katsoin yhden jakson.
Avatarini liittyy aina siihen animeen, jota tällä hetkellä katson. [Mushishi 1/26]
Anime- ja mangablogini

Avatar
VampireNaomi
Viestit: 443
Liittynyt: To Tammi 05, 2006 21:04
Paikkakunta: Espoo

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

ViestiKirjoittaja VampireNaomi » Ke Elo 23, 2017 19:20

Giant Gorg yllätti täysin sillä, miten hyvä se on. Asetelma on mielenkiintoinen ja olen aina tykännyt sarjoista, joissa lähdetään selvittämään ikivanhoja mysteereitä. Kaikki hahmot ovat omalla tavallaan mieleenpainuvia eikä joukossa ole yhtään ärsyttävää tapausta. Animaatio näyttää hyvältä. Mutta kaikkein eniten pidän sarjan tarinan kuljetuksesta. Vasta tätä katsoessa tajusin, miten harvoin olen nähnyt animesarjoja, joissa jatkuva juoni tarkoittaa sitä, että uusi jakso alkaa sekunnilleen samasta kohtaa kuin mihin edellinen päättyi. Sarja on yksi pitkä tarina, joka vain on pätkitty 26 osaan. Vaikka monessa muussakin sarjassa on jatkuva juoni, niiden jaksot silti tuntuvat monella tapaa itsenäisemmiltä, sillä jaksoilla on yleensä jokin oma tarinansa, tai jaksojen välissä on selvästi kulunut aikaa ja tapahtunut asioita, joita katsojalle ei näytetä. Giant Gorgissa ei ole yhtään hengähdysvaraa, vaan koko ajan mennään eteenpäin. Hitsi, miten kiva tätä on katsoa!
Avatarini liittyy aina siihen animeen, jota tällä hetkellä katson. [Mushishi 1/26]
Anime- ja mangablogini

Avatar
VampireNaomi
Viestit: 443
Liittynyt: To Tammi 05, 2006 21:04
Paikkakunta: Espoo

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

ViestiKirjoittaja VampireNaomi » Pe Syys 01, 2017 23:35

Karate Baka Ichidai yllätti sillä, että siinä on jatkuvasti etenevä juoni ja hahmonkehitystä päähenkilölle. Luulin etukäteen, että sarja olisi kuin esim. Mazinger Z ja koostuisi vain yksittäisistä seikkailuista, jotka voi periaatteessa katsoa missä järjestyksessä hyvänsä. Asetelma ja päähenkilö uppoavat, mutta en tiedä, maistuuko tämä näin hyvältä vielä 47:n jakson jälkeen. Kun vasta kymmenen jakson kohdalla on jo voitettu Japanin parhaan titteli, tapettu härkä paljain käsin ja suunnitellaan karateottelua karhua vastaan, kuinka korkealle panokset lopulta nousevat? Tässä nyt ei kuitenkaan mitään galaksien välisiä otteluita ole varmaan luvassa.

Jaksoihin sisällytetyt live action -kohtaukset, joissa esitellään karatea ovat kiinnostavia, mutta tekee välillä kipeää kuvitella, miltä esim. kiven lyöminen kahtia mahtaa tuntua.

PS: kertokaa muutkin, mitä katsotte, ettei tästä ketjusta tule täyttä yksinpuhelua.
Avatarini liittyy aina siihen animeen, jota tällä hetkellä katson. [Mushishi 1/26]
Anime- ja mangablogini

Avatar
FoxJones
Viestit: 826
Liittynyt: To Helmi 27, 2003 13:08
Paikkakunta: Lieto

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

ViestiKirjoittaja FoxJones » La Syys 16, 2017 23:21

Tältä kaudelta kulutan lähinnä New Game, Gamers, Princess Principal, Centaur no Nayami, Knight's & Magic ja Re;Creatorskin on vielä kesken.

New Game jatkuu hyvällä vanhalla rutiinillaan, Gamers on sotkuisin ihmissuhde-clusterfuck sitten School Rumblen, Princess Principal on paikoin ollut pelottavankin lähellä steampunk-roolipelikampanjaa mitä olen pääkampanjani sivussa vetänyt, Centaur no Nayami on paikoin ihan mielenkiintoinen ja lähinnä mangan pohjalta tähän animeenkin tartuin, Knight's & Magic on vaan niin läppä mecha-fantsu-sarja että sitä seuraa varsin hyvänä aivot-narikassa-viihteenä.

Wanhoista katoin hiljattain uusiksi Acchi Kocchin ja Horizon on the Middle of Nowhere ykköskauden ja tästä alotin juuri toisen kauden uusintakierrokseen.
[22:27:47] <@Kyuu> Sivis: sun tarvii kuvailla yleisölle amv:iden poikkitaiteellisuuden merkitystä
[22:29:18] <@Sivis> "amv:n teko on vähä ku ois .. taiteellista.. poikittain.. siellä"

Avatar
Polly Obscurum
Viestit: 1
Liittynyt: La Syys 23, 2017 00:08
Paikkakunta: Kekistan

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

ViestiKirjoittaja Polly Obscurum » La Syys 23, 2017 02:37

Mä katson K-Onin tokaa tuotantokautta. Se on mulla jäänyt kuitenkin kesken kiireitten takia. Sitten aion jossakin vaiheessa kattoo Magin tokaa tuotantokautta (eli se Kingdom of Magic).

aarnipaarni
Viestit: 22
Liittynyt: Ma Kesä 13, 2011 23:10
Paikkakunta: Espoo

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

ViestiKirjoittaja aarnipaarni » Ke Loka 11, 2017 17:00

Mä katsoin hiljattain sarjan Interviews with Monster Girls. Pidin sarjasta kovin ja mangaakin tuli sit vilkuiltua. Jos kiinnostaa niin kirjoitin sarjasta myös uuessa blogissani(englanniksi tosin). Sit toinen mihin oon nyt päässyt kunnolla sisään on Magi - alotin tän varmaan neljä kertaa kunnes vihdoin kiinnostus säilyi sit ekan kauden loppuun. Tällä hetkellä tokan kauden loppupuolella mennään, ja siin sivussa kattelin spinoff-sarja Sinbadin Netflixistä myös jo. Hyvää kamaahan tää on :)!

Avatar
VampireNaomi
Viestit: 443
Liittynyt: To Tammi 05, 2006 21:04
Paikkakunta: Espoo

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

ViestiKirjoittaja VampireNaomi » Pe Loka 20, 2017 15:13

Katson animea lähes ainoastaan levyltä, joten olen oppinut tutustumaan sarjoihin sen verran hyvin etukäteen, että virheostoksia tulee harvoin. Nyt kaksi jaksoa Gokudoa katsoneena en voi kuin miettiä, mikä minut sai viime jouluna ostamaan tämän. Yksi raivostuttavimmista päähenkilöistä ikinä, pelkkää melskaamista ja täydellinen esimerkki sarjasta, jossa hahmot vain huutavat vuorosanojaan päin toistensa naamaa ja se on muka olevinaan hauskaa. Yhtä typerää sarjaa en ole aikoihin nähnyt ja tämän lisäksi DVD:n kuvalaatu on niin huono, että on kuin VHS:ää katselisi. Olen tottunut Discotekiltä paljon parempaan.
Avatarini liittyy aina siihen animeen, jota tällä hetkellä katson. [Mushishi 1/26]
Anime- ja mangablogini

Avatar
VampireNaomi
Viestit: 443
Liittynyt: To Tammi 05, 2006 21:04
Paikkakunta: Espoo

Re: Mitä animea katselet tällä hetkellä?

ViestiKirjoittaja VampireNaomi » Ma Loka 30, 2017 19:30

Gatchaman II tuntuu mielenkiintoisemmalta kuin alkuperäinen. Ekassa sarjassa tuntuivat erilaiset mechat ja niiden voittaminen olevan isommassa roolissa, mutta tässä on jo n. 1/4 sarjaa jälkeen ollut enemmän variaatiota tarinoissa ja päähenkilöiden henkilökohtaisia asioita vaakakupissa. Joissain jaksoissa Galactorin tyypit esiintyvät vasta ihan lopuksi tai pelkässä sivuosassa. Tämä toimii. Ainoa harmi on, että uusi pahis Gel Sadra on lähinnä ärsyttävä ja typerä.

Mutta otan takaisin, mitä sanoin Gokudon DVD:n laadusta. Tässä sitä vasta on ala-arvoinen kuvanlaatu.
Avatarini liittyy aina siihen animeen, jota tällä hetkellä katson. [Mushishi 1/26]
Anime- ja mangablogini


Palaa sivulle “Yleinen keskustelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot], Google [Bot] ja 7 vierailijaa